RELAXTRIO – Payback Time
(Jungle TCB-9191LP/CD)
Tätä kirjoittaessa juuri Warner/Mökkitie -yhtiöiden kanssa sooloartistina levytyssopimuksen signeeranneen RelaxTrion solistin ja kontrabasistin Linda Teräsen määrätietoista artistista kasvua on ollut ilo seurata. Neljännellä Jungle-merkin pitkäsoitollaan vuosikymmenet yhdessä modernia rockabillymaailmaa valloittanut raumalaiskokoonpano on kuitenkin yhä liikkeellä vahvana pyhänä kolminaisuutena. Ryhmän kaikilla jäsenillä on ollut keskeinen roolinsa levynteossa ja heistä jokainen on myös osallistunut demokraattisesti kauttaaltaan oman materiaalinsa kirjoittamiseen ja sovittamiseen. Pian sessioiden jälkeen tosin rumpali Vilho Voutilainen on ilmoittanut vetäytyvänsä bändistä, tehden siten tilaa Teräsen ja kitaristi Oskari Niemisen seurassa jatkossa kapuloivalle Eetu Ritakorvelle.
Sitten kiinni itse albumiin, jonka ensirykäisy So Bad jyystää koruttoman tylynä Amerikan mallin neobillynä. Säikyttelyteema syvenee miltei psychobillyksi mm. You’re Not Alonella ja Mental Songilla, tarkistaen kulkusuuntaa kohti melankolisia metallipopahtavia sielunmaisemia ennen kaikkea ahnaasti sykkivällä Freakshowlla, josta uskaltaakin povata kiekon radiosoitettavinta raitaa. Nostalgisen lämpimiä mielleyhtymiä herättää myös tyyliltään Little Mary Mixupin tapaiset 1990-luvun alkupuolen yhtyeet ajatuksiin palauttava Self-Control Wanted sekä levyn minuutissa ja 48 sekunnissa päättävä aivot narikkaan -paahtorokkaus Secret, josta on vääjäämättä tunnistettavissa tiettyä lähisukuisuutta Nick Curranin brutaaliudessaan aikakirjoihin jäävän AC/DC-klassikkoversioinnin Rocker kanssa.
Otsikon lupailemasta takaisinmaksuajan koittamisesta sanaileva Don’t Stop ottaa vielä yhden askeleen päin hardrockimpaa ilmaisua, mutta Teräsen itsevarmalle äänelle tämäkin määränpää sopii hyvin – ja jopa luontevammin kuin esimerkiksi slidekitaran myötä pienen sivuloikan sinisävelisempään suuntaan tekevällä Voodoolla. Laulaja ei kuitenkaan ole yhden tien kulkija. Tulkintavarojensa ulottuvuudesta hän viestii toden teolla levyn kiistattomalla irtiottonumerolla, tyylikkäänä akustisena folkbluesina matelevalla, kenties jossain määrin Imelda Mayn nykytuotannosta vaikutteita hakeneella Closed Locked Doorsilla, jonka pysäyttävimmän wow-tunteen taitaa kuitenkin lopulta tuottaa mukaan esityksen soolosuvantoon varoittamatta liittyvä Luukas Methuenin trumpetti.
Pete Hoppula
(julkaistu BN-numerossa 6/2022)
